Roolipeli Show´n täytyy jatkua
Aika
Paikka
Anne Huttunen ja Satu Linna ovat käsikirjoittaneet Näkövammaisten Kulttuuripalvelun larppeja yhdessä 10 vuotta. Sen kunniaksi nyt pelataan uusintaotto ensimmäisestä yhteisestä käsikirjoituksestamme.
Pelaajakantahan on kovastikin uudistunut kymmenessä vuodessa. Peli sopii sekä uusille että vanhoille larppaajille. Siihen tehdään pieniä muutoksia, ja konkaripelaajille muistutetaan, että samalla hahmokäsikirjoituksella syntyy kaksi aivan erilaista tarinaa riippuen siitä, ketkä hahmoja pelaavat ja miten. Jos olit mukana ensimmäisessä versiossa, et tietenkään saa nyt samaa hahmoa kuin silloin!
Tämänkertaisen pelin nimi on Show´n täytyy jatkua. Se liikkuu nykyajassa, ja hahmot ovat näkövammaisia.
Kuunnelman tekemiseen valmistautuva ryhmä kokoontuu uudenvuoden bileisiin Pääskypiha-nimiseen taloon. Tarkoitus on alun perin pitää rennot bileet ja auttaa ryhmän uusia jäseniä tutustumaan aiempaan porukkaan. Tilanne ei vain ole ihan niin yksinkertainen. Alkuperäisen ryhmän puuhanainen Kaija kuoli puoli vuotta aiemmin epäselvissä oloissa, virallisen tiedon mukaan kaatumistapaturmassa. Siihen onnettomuuteen vain ei usko kukaan. Kaijalla oli hyvä liikkumanäkö, joten kuolinsyy tuntuu oudolta. Sitä paitsi Kaija herätti porukassa voimakkaita, ristiriitaisia tunteita. Hän oli toisaalta tehokas ja auttavainen, toisaalta kova puuttumaan toisten asioihin ja riitaantumaan monien ihmisten kanssa. Yleisesti uskotaan, että Kaija murhattiin, ja monilla on vankka mielipide siitä, kuka on syyllinen. Paikalla ei Kaijan kuoliniltana ollut muita kuin kuunnelmaryhmän silloisia jäseniä.
Toki ryhmän sisällä on muitakin jännitteitä. Osa ryhmän naisista haluaisi kovasti tutustua paremmin juhlien isäntään, varakkaaseen ja kirjallisesti lahjakkaaseen Eskoon. Ja ovatkohan kaikki uudet jäsenet liittyneet ryhmään aidosti kuunnelmaharrastuksen vuoksi, vai olisiko joidenkin motiivina esim. vanhojen asioiden penkominen? Entä kuka saa sen uuden kuunnelman pääosan? Se oli alun perin luvattu Kaijalle.
Pelin osallistumismaksu on Kulttuuripalvelun jäseniltä 30 euroa, muilta 50. Pelaamisen yhteydessä nautitaan kevyt lounas ja myöhemmin kahvit.
Näistä peritään osallistumismaksun lisäksi 12 euron ruokamaksu.
Mahdolliset majoitus asiat jokainen järjestää itse. Jos olet pitkämatkalainen ja tarvitset pelipäivänä aamupalaa, kerro siitä ilmoittautumisen yhteydessä. Hinta on 6 euroa.
Sitovat ilmoittautumiset viimeistään 31.8. osoitteeseen:
sallyanne.huttunen@elisanet.fi tai p. 0500 885 683.
Kerrothan ilmoittautumisen yhteydessä myös mahdollisesta erityisruokavaliostasi.
Kannattaa ilmoittautua ripeästi. Mukaan mahtuu pelinjohtotiimin lisäksi vain 10 pelaajaa. Tervetuloa larppiseikkailuun!
Järj. Näkövammaisten Kulttuuripalvelu + Sivis-keskus
Sivu päivitetty